KRP:n tiedustelutiedot: Ukrainalle toimitettuja aseita on päätynyt rikollisille Suomessa

Järjestäytynyt rikollisuus kasvaa Suomessa ja aseista on kova kysyntä. Reitit ja yhteydet Ukrainasta Suomeen ovat jo valmiina. Poliisi toivoo resursseja Ukrainan sodan vuoksi kasvavaan työmäärään.

Sotilaat kantavat aseita metsikössä.
Euroopan poliisiviranomainen Europol on varoittanut, että kansainväliset rikolliset pyrkivät salakuljettamaan aseita sotaa käyvästä Ukrainasta eri EU-maihin.  Kuva: Yasuyoshi Chiba / AFP
Kirsi Heikel

Rahtilaiva on juuri saapunut Vuosaaren satamaan. Liikenne on vilkasta, kun merikontteja nostetaan ja pinotaan. 

Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Christer Ahlgren seisoo korkealla Vuosaaren täyttömäen päällä ja katsoo alas satamaan.

Näkymä merkitsee poliisille yhtä järjestäytyneen rikollisuuden salakuljetusreittiä. Suomen kansainvälisten satamien kautta maahan tulee poliisin mukaan laittomasti huumeita, aseita ja ihmisiä.

Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Christer Ahlgren.
Rikosylikomisario Christer Ahlgren johtaa keskusrikospoliisin järjestäytyneen rikollisuuden tiedusteluyksikköä. Kuva: Silja Viitala / Yle

Euroopan poliisiviranomainen Europol varoitti kesällä, että kansainväliset rikollisverkostot pyrkivät salakuljettamaan ampuma-aseita ja ammuksia sotaa käyvästä Ukrainasta esimerkiksi eri EU-maihin. 

Aseet ovat järjestäytyneessä rikollisuudessa haluttua pääomaa ja kauppatavaraa. 

Nyt keskusrikospoliisin hallussa on tiedustelutietoihin perustuvia viitteitä aseiden päätymisestä Suomeen rikollisille. 

– Meillä on merkkejä siitä, että näitä aseita on jo Suomessa, Ahlgren sanoo. 

– Ukrainalle toimitettuja aseita on löydetty myös Ruotsista, Tanskasta ja Hollannista.

Tiedot koskevat sotilasaseita, kuten esimerkiksi rynnäkkökivääreitä.

Vuosaaren satama Helsingissä 27. lokakuuta 2022.
Satamien työntekijöille ei tehdä perusmuotoisia turvallisuusselvityksiä, kuten lentokenttien työntekijöille tehdään. Tähän poliisi toivoo kiireellistä muutosta. Kuvassa Vuosaaren satama-aluetta. Kuva: Silja Viitala / Yle

Kansainväliset poliisiviranomaiset ovat kertoneet kiväärien lisäksi myös pistoolien, kranaattien ja taisteludroonien olevan haluttuja.

– Muualla Euroopassa on tavattu Ukrainasta kuljetettuja sinkojakin, Ahlgren sanoo.

Tarkempia tietoja Suomeen päätyneistä aseista ei haluta vielä kertoa julkisuuteen, koska tiedustelutietoja rikastetaan eli täydennetään. 

Yhteydet ovat jo valmiina

Rikosylikomisario Christer Ahlgren johtaa keskusrikospoliisin järjestäytyneen rikollisuuden tiedusteluyksikköä. Hänellä on monipuolinen kokemus turvallisuusuhkiin varautumisesta. 

Hän on toiminut peruspoliisityön lisäksi poliisin valmiusyksikössä Karhussa ja ollut kahden tasavallan presidentin henkilösuojaustehtävissä. 

Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Christer Ahlgren.
Rikosylikomisario Christer Ahlgren sanoo, että järjestäytynyt rikollisuus ottaa Suomen yhteiskunnasta yhä kovempaa otetta. Kuva: Silja Viitala / Yle

Uransa näköalapaikkana hän pitää päällystötehtäviä Helsinki-Vantaan lentoasemalla, koska sitä kautta Suomeen kulkeutuu hänen mukaansa kaikkea niin hyvässä kuin pahassa. 

Eri reittejä pitkin Suomeen on päätymässä Ukrainaan toimitettuja aseita. 

– Meillä on paljon tiedustelutietoa siitä, että rikollisjärjestöt ovat erittäin kiinnostuneita Ukrainalle toimitetuista aseista ja niiden hyödyistä sodan jälkeisenä aikana. 

Laittomien aseiden salakuljetukseen vaadittavat reitit, prosessit ja yhteydet Ukrainasta Suomeen ovat jo valmiina. 

– Suomessa toimii kolme maailman suurinta moottoripyöräjengiä, jotka ovat erittäin kansainvälisiä rikollisia järjestöjä. Yksi niistä on Bandidos MC, jolla on osasto jokaisessa Ukrainan suurimmassa kaupungissa. 

– Tiedämme, että nyt yhteyksiä lämmitellään ja reittejä muokataan, jotta aikanaan ollaan valmiita. 

"Suomessa toimii klaaneja"

Aseita on kulkeutunut järjestäytyneelle rikollisuudelle konfliktien loputtua ennenkin, esimerkiksi Jugoslavian hajoamissotien jälkeen. 

Ruotsissa rikollisjengit ovat pystyneet aseistautumaan Balkanilta hankituilla aseilla ja kranaateilla. Tämä on merkittävä syy siihen, että aseväkivalta on Ruotsissa kasvanut suureksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi.

Aseistautunut ryhmä kävelee maastossa.
Ukrainalle on toimitettu paljon aseita. Aiemmistakin sodista on huomattu, että järjestäytynyt rikollisuus pyrkii samaan aseita haltuunsa ja salakuljetus kiihtyy sodan jälkeen. Kuvassa vapaaehtoisia harjoituksissa Kiovan lähellä. Kuva: Roman Pilipey / EPA

Nyt puhutaan paljon suuremmasta asemäärästä. Aseille on myös kova kysyntä. 

– Järjestäytynyt rikollisuus ottaa Suomen yhteiskunnasta koko ajan kovempaa otetta. Meillä toimii myös sukulaisuuden ja etnisen taustan ympärille syntyneitä, rikollista toimintaa harjoittavia klaaneja, Ahlgren sanoo. 

Ruotsissa sukujen ympärille syntyneet rikolliset järjestöt harjoittavat huume- ja väkivaltarikollisuutta. Esimerkiksi elokuussa 2020 ne pystyttivät Göteborgissa tiesulkuja ja kontrolloivat kaupunginosien liikennettä. Toiminta on herättänyt kansalaisissa paljon pelkoa. 

– Ukrainaa on aseistettu valtavia määriä ja hyvä niin. Mutta me tulemme olemaan näiden aseiden kanssa tekemisissä kymmeniä vuosia ja maksamaan siitä hintaa täällä, sanoo Ahlgren.

Europol on mediatietojen mukaan varautunut siihen, että rikollisjärjestöt perustaisivat Ukrainan raja-alueille asekätköjä. 

Kansainvälisessä mediassa on myös kerrottu, että Ukrainasta paenneet olisivat joissakin tapauksissa maksaneet taksimatkojaan aseilla. 

– Jos ajatellaan ihmisten ahdinkoa, missä he varmasti ovat, niin näin voi käydä. Sinne jää aseita myös venäläisiltä. On mahdotonta sanoa, miten paljon aseita on maassa ja kenen käsissä. 

Ukrainan sota on lisännyt työmäärää

Keskusrikospoliisin mukaan tilanteeseen tulee puuttua Suomessa voimalla. 

Aseiden salakuljetukseen valmistellut reitit ja organisaatiot tulisi havaita varhaisessa vaiheessa ja laittaa hanat kiinni. 

Vuosaaren satama Helsingissä 27. lokakuuta 2022.
Kansainväliset poliisiviranomaiset Interpol ja Europol ovat varoittaneet järjestäytyneen rikollisuuden pyrkivän kasvattamaan aseiden salakuljetusta. Kuva: Silja Viitala / Yle

Se olisi mahdollista, koska poliisi saa tiedustelutietoa hyvin paljon. Järjestäytynyt rikollisuus toimii yhä enemmän verkossa. 

Ahlgrenin mukaan väkeä ei ole kuitenkaan tarpeeksi analysoimaan suurta datamäärää. 

– Poliisi vastaa Suomen sisäisestä turvallisuudesta, mutta sitä ei oteta riittävän vakavasti.

Ahlgren viittaa siihen, että poliisille myönnetyt määrärahat eivät ole pitkään aikaan kattaneet poliisin menoja, mistä keväällä annettu ulkopuolinen selvitys kertoi.

Ukrainan sota on tuonut poliisille paljon lisää tehtävää. On poliisin työtä tarkastaa esimerkiksi kansalaisten ilmoitukset droonihavainnoista kriittisten toimintojen lähellä. Niitä tulee tällä hetkellä runsaasti. 

– Päättäjät ovat unohtaneet, että Ukrainan sota on kasvattanut myös poliisin työmäärää, hän sanoo. 

Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Christer Ahlgren.
KRP:n rikosylikomisario Christer Ahlgren toivoo satsauksia myös sisäiseen turvallisuuteen, josta poliisi vastaa. Kuva: Silja Viitala / Yle

Puolustusvoimat on saanut miljardien lisärahoitusta Ukrainan sodan takia, mikä Ahlgrenista on hyvä asia. Poliisi sai kevään budjettiriihessä pienen osan pyytämästään.

– Raja-aidan rakentamisessa on korostettu, että pitää kuunnella turvallisuusviranomaisia ja antaa tarvittavat resurssit. Me olemme varoittaneet järjestäytyneen rikollisuuden ja rikollisten katujengien kasvusta vuosikaudet, mutta ei meitä ole kuunneltu.

Yksi esimerkki sisäisen turvallisuuden kiireellisestä kehittämistarpeesta löytyy Ahlgrenin mukaan lähistöltä. 

Hän nyökkää täyttömäen alapuolella näkyvän Vuosaaren sataman suuntaan.

Lentokentillä työskenteleville tehdään turvallisuusselvitykset, mutta satamissa työskenteleviltä niitä ei vaadita. 

Se tarkoittaa sitä, että järjestäytynyt rikollisuus saa suuret toimintamahdollisuudet satamissa. 

– Järjestäytyneellä rikollisuudella on verkostonsa myös Suomen kauppasatamissa, Ahlgren vahvistaa. 

– Olisi kaikkien etu, että tästä tehtäisiin loppu. 

Päivitetty 30.10. klo 12.08: Poistettu otsikosta sana 'takaisin'.

Lue myös:

Katujengeillä ja liivijengeillä on yhä enemmän luvattomia aseita – KRP: Se on iso ja kasvava vitsaus

Suosittelemme